Niin ettei mua niistä tunnista. On silmä, kenkiä, maahan
heittynyt profiilivarjo. Käytän eri kuvia vaihtelun vuoksi,
konteksti ei vaikuta vaan saatavuus. Joskus joudun ottamaan
kännykameralla uuden kuvan, ja osa niistä on todella huonoja.
Yksi kuva joka paikassa. Ei ole ollut aikaa tai viitseliäisyyttä
hankkia vaihtoehtoisia kuvia.
Yksi kuva lisää tunnistettavuutta, mikä on tärkeää tämän päivän
palveluissa joissa on paljon kontakteja. Käyttäjälle on aina
kognitiivinen rasite muistaa kuvien ja identiteettien yhteyksiä,
mikä tarkoittaa sitä, että jos samalla identiteetillä on useampi
kuva tai kuva vaihtuu niin muiden on vaikeampi yhdistää kuvaa ja
identiteettiä. Vaikeammaksi tämä pohdiskelu menee silloin, jos
tarkoituksella halutaan pitää useita identiteettejä eri palveluissa
niin onko silloin syytä muiden pystyäkään yhdistämään useaa kuvaa
samaan identiteettiin?
Ai niin, onhan mulla kaksi ihan oikeaa kuvaa sellaisissa
ammatillisissa verkostoissa, joissa en itsekään juuri käy. Mutta
koska nimi on sama melkein kaikkialla, en usko kuvien vaihtelun
haittaavan.
Jotenkin itseäni miellyttävä kuva: eli tavallaan aika
sattumaa.
Olen joskus pyrkinyt siihen, että kaikkialla olisi sama kuva,
mutta en ole sitä saanut aikaiseksi (en vaan jaksa). Suurimassa
osassa on sama kuin täällä, mutta ei kaikissa.
Kuvan valintaan ei minulla vaikuta palvelun tyyppi tai konteksti
jossa kuvaa näytetään. Paitsi... olen miettinyt Jaiku-kuvan
vaihtamista toiseksi. Se ei kuitenkaan ole niinkään
kontekstisidonnainen kuin visuaalinen ajatus joka perustuu Jaikun
taittoon.
Periaatteessa yksi kuva kaikkialla, mutta vaihtumisen jälkeen
jonnekin päivittyy hitaammin.
Koska toisten profiilikuvat ovat tärkeä hahmottamisen apuväline,
on tullut tovi mietittyä kuvaa/kuvia. Ei kannata vaihtaa kovin
usein tai ainakaan muuttaa kovin erilaiseksi. Paitsi jos on isohko
ristiriita oman olemuksen ja kuvan välillä eli kovin vanhaa kuvaa
on vaikea käyttää.
Eikä se ihan rumakaan saisi olla. Vaikka toisaalta mitään
kokonaispersoonan syvämerkityksiä ei minikokoisesta profiilikuvasta
kannata kaivelle – itsestä tai muista. Käytännössä kuvan
ottamiseen, rajaamiseen, muokkaamiseen menee muutama minuutti.
Talletan profiilikuviksi sopivat tiettyyn kansioon, sieltä
vikkelästi etsitty.
Koska pidän itse sellaisista profiilikuvista, joiden perusteella
ainakin jotenkin voi toisen tunnistaa irl, käytän todellista kuvaa.
Milloinkohan profiilikuvaan saa vakiona äänen. Hiiri kuvan päälle
ja kuuluu pieni ääninäyte.
Profiilikuvat on valittu ihan fiilispohjalta; mikä nyt
milloinkin sattuu hyvältä tuntumaan. Parasta tietysti olisi, jos
kuva ei ole ihan peruspassikuva, vaan että siinä olisi jotain
persoonallisuutta. En sitten tiedä kuinka hyvin tämä toteutuu.
:-)
Kuvissa ei ole mitään perusperiaatetta, niin kuin että kaikissa
paikoissa olisi sama kuva, vaan yhdessä paikassa voi olla yksi ja
toisessa toinen ilman sen suurempaa filosofiaa kuvan taustalla.
Palvelun tyyppi ei vaikuta muuten kuin sen verran, että kaikista
kuvista ei saa väkerrettyä tarpeeksi pientä versiota, josta yhä
saisi selvää. Silloin pitää valita kuva, josta vielä pystyy
näkemään että kuka se siellä kirjoittaa.
Mielenkiintoinen kysymys tämäkin, mm. siksi että kuva toimii
suht uniikkina tunnisteena. Ei ihan samassa mitassa kuin
nimi(merkki) mutta palvelusta riippuen jopa näppärämpänä - paitsi
silloin jos ei näe. Tästä on moni jo maininnutkin.
Tunnistettavuus toimii pelottavan hyvin IRL ("Hei, nimeni on
Ja...-Joo tiedän kyllä, mä luen sun blogia").
Kuvan on ottanut ihan oikea valokuvaaja pyynnöstä.
Tuollaiset profiilikuvat, joista ei välttämättä tunnista
henkilön kasvoja toimivat joillakin. Esimerkiksi @skrubu on kehittänyt yhden
hienoimmista profiilikuvista joka tulee mieleen.
Sama eikovinkaan tunnistettava kuva kaikkialla paitsi
linkedinnissä jossa virallisemmanoloinen.
Tuo kuva tuli joskus valittua s60 mrktngman blogiin kun oli
pakko joku kuva löytää. Sitä olen sitten muuallakin käyttänyt. Oli
mukava kuva, uudenseelannin horisontti mukavasti vinossa ja aurinko
paistoi.
Sama eikovinkaan tunnistettava kuva kaikkialla paitsi
linkedinnissä jossa virallisemmanoloinen.
Tuo kuva tuli joskus valittua s60 mrktngman blogiin kun oli
pakko joku kuva löytää. Sitä olen sitten muuallakin käyttänyt. Oli
mukava kuva, uudenseelannin horisontti mukavasti vinossa ja aurinko
paistoi.
Täällä minulla on jostain syystä Vasja-koirani kuva. Koiraa ei
enää ole, mutta kuvaa en ole saanut vaihdettua. Yleensä käytän
jotain samaa, tunnistettavaa kuvaa kaikkialla, mutta tässä asiaa
ajatellessani huomaan Naamakirjassa olevan profiilikuvani olevan
Vespani rekkari. Pitäskö vaihtaa?
Käytössä muutama eri kuva, joita ripottelen eri palveluihin
vähän virallisuusasteen mukaan. Aina oma kuva, mutta joissain
yhteyksissä tarkoituksella vähän huonommin tunnistettava.
Jaikussa sattuu olemaan aika vanha kuva, joka
rekisteröitymishetkellä oli helposti saatavilla. Silloin tuntui
myös hyvältä, että silmät on piilossa (kaverin) lasien takana.
Välillä tulee mietittyä kuvan vaihtoa, mutta koska kuva on
@tts:n sanoin vähän kuin
puumerkki, sitä ei viitsisi ihan hetken mielijohteesta mennä
muuttelemaan.
Minulla on eri profiilikuvia eri paikoissa, mutta lähes aina
tunnistettava kasvokuva.
Toisinaan palvelun tyyppi vaikuttaa: esim. Jaikussa koen, että
täällä on hyvä olla suhteellisen asiallinen ilme, eli jos vaikka
kirjoittaa vakavammasta aiheesta, niin en halua, että vieressä on
profiilikuvani, jossa olen tikahtumassa nauruun. Ja täällä myös
haluan pitää kuvani samana, koska kuvan kautta hahmottaa henkilöt
nopeimmin ja kuvan vaihtaminen vaatisi muilta pienen opettelun (eli
siis puumerkki, kuten täällä jo kirjoiteltiin).
Suurin osa profiilikuvistani on itse ottamiani (kuten tämä
Jaikun naamani), osa muiden ja myös niin, että olen pyytänyt
ottamaan kuvan nimenomaan blogia varten.
Facebookissa on mielestäni ihan hauskaa myös vaihdella
profiilikuvaa vaikka vuodenaikojen mukaan: mansikoita ja sangriaa
näin kesällä, syksyllä sitten varmaan kellastuvia lehtiä jne.
Siinä isoimmassa yhteisöklusterissa (Irc-Galleria, Jaiku, FB) on
sama kuva, joka on todella vanha, mutta harvinaisesti sellainen
josta tykkään. Joo, uudemman hyvän kuvan tarvitsisi. Last.fm:ssä on
eri siksi että niiden speksit vaati pientä kuvaa ja sinne oli
kätevää muokata Flickrin avatarkuvastani moinen. Flickrissä oli eri
kuva kuin muissa ihan vain koska joskus huvitti vaihtaa.
Foorumeiden kultakaudella vaihdoin avataria ja sigua aika usein
(kuukauden välein) kullakin foorumilla. Tuolloin kuvat oli
logomaisempia ja symboleja eikä yleensä naamakuvia. Naaman
esittäminen avatarkuvassa tuli muotiin ehkä kunnolla vasta näiden
reaalimaailman verkostojen rakentelussa verkkopalveluihin?
Nimet ovat pysyvämpiä, toki. Ja edelleen on sellaisia nimiä ja
identiteettejä joihin en halua tämän Suviko-identiteetin tuntevien
törmäävän. Peleihin, deittailuun tai omituisempiin verkkoilmiöihin
liittyviä tunnuksia ja nimiä. Ne nimet on
satunnaisaivogeneroinnilla valittuja ja sittemmin jämähtäneitä ja
sellaisten tunnusten kuvat sellaisia "tää oli tänään kiva".
Minulla on kaksi nettipersoonaa, Sun äitis ja Irmeli (edellinen
on vielä toistaiseksi se aktiivisempi nettieläjä). Sitten on Jaikun
kaltaisia sekasikiöitä, joilla on Sun äitis nimi, mutta Irmelin
kasvot. Sun äitis merkki on Valiolta vohkittu jo ennen kuin minulla
oli blogia. Irmelin kuva on hätäiseen kännykällä räpsäisty, kun
johonkin luottamusmieshommaan tarvittiin kuva ja samaa sitten olen
tökkinyt sinne tänne.
Minulla profiilikuvaan ei liity kovin suuria syvällisyyksiä.
Poimin kuvien joukosta sen joka sattui kivoimmalta näyttämään. En
kauheesti pidä omakuvistani niin joskus käytän sit muitakin
kuvia.
Pääasiassa käytän samaa kuvaa, mutta siihen tietysti vaikuttaa
konteksti ja tekniset rajoitukset.
Minulla on kolme erilaista profiilikuvaa. Täällä on tuo hyvin
pieni kuva, joka toimii paikoissa joissa saa olla vain hyvin
pienikokoisia kuvia. Se on oikeasti animoitu gif, jossa tikku-ukko
hakkaa päätänsä näppäimistöön, mutta ikävä kyllä se ei liiku
täällä.
Toinen yleisesti käyttämäni profiilikuva on Radio
Koskisuomi-logo, jota käytin aika kun oli Koskisuomi-asioista
kyse.
Kolmas kuva mitä käytän paikoissa joihin haluan oikean naamani
laittaa on Suvikon ottama ja yksi niistä harvoista kuvista joissa
olen edes jollain tasolla siedettävän näköinen. Jostain syystä
ulkonäköni ja olemukseni ei häiritse minua liikkuvassa kuvassa,
mutta valokuvissa näytän aina itselleni sietämättömältä.
@kaikki kiitos
vastauksistanne, sain lisää näkökulmia aiheeseen! Alla vielä
ryhmiteltynä SAMA KUVA / ERI KUVIA - jengit:
SAMA KUVA KAIKKIALLA
teroheiskanen: "Yksi kuva lisää tunnistettavuutta, mikä on
tärkeää tämän päivän palveluissa joissa on paljon kontakteja.
Käyttäjälle on aina kognitiivinen rasite muistaa kuvien ja
identiteettien yhteyksiä, mikä tarkoittaa sitä, että jos samalla
identiteetillä on useampi kuva tai kuva vaihtuu niin muiden on
vaikeampi yhdistää kuvaa ja identiteettiä."
annerongas: "Periaatteessa yksi kuva kaikkialla, mutta
vaihtumisen jälkeen jonnekin päivittyy hitaammin. Koska toisten
profiilikuvat ovat tärkeä hahmottamisen apuväline, on tullut tovi
mietittyä kuvaa/kuvia. Ei kannata vaihtaa kovin usein tai ainakaan
muuttaa kovin erilaiseksi."
hlehto: "Yksi ja sama kuva kaikkialla, nopeasti räpsäisty Photo
Booth -kuva. Olennainen välittyy"
tts: " -- kuva toimii suht uniikkina tunnisteena. Ei ihan
samassa mitassa kuin nimi(merkki) mutta palvelusta riippuen jopa
näppärämpänä - paitsi silloin jos ei näe. Tästä on moni jo
maininnutkin" -- "Puumerkin paluu, tavallaan... Niin, tuo oma kuva:
sattumalta valittu, ja käytän joka paikassa."
jsaarikko: "Sama kuva kaikkialla, ja siinähän olen minä.
Tunnistettavuus toimii pelottavan hyvin IRL ("Hei, nimeni on
Ja...-Joo tiedän kyllä, mä luen sun blogia")."
touqo: "Sama (tunnistettava) kuva joka paikassa."
jounikjuntunen: "Sama eikovinkaan tunnistettava kuva kaikkialla
paitsi linkedinnissä jossa virallisemmanoloinen."
matsu71: "Musta tuntuu siltä, että aina on käytössä ne samat
pari kuvaa. Niistä tunnistaa, jos mut tuntee, mutta jos ei niin
ei."
USEAMPIA ERI KUVIA
nieminensundell: "Niin ettei mua niistä tunnista. On silmä,
kenkiä, maahan heittynyt profiilivarjo. Käytän eri kuvia vaihtelun
vuoksi -- "
marjut: "-- yhdessä paikassa voi olla yksi ja toisessa toinen
ilman sen suurempaa filosofiaa kuvan taustalla. Palvelun tyyppi ei
vaikuta muuten kuin sen verran, että kaikista kuvista ei saa
väkerrettyä tarpeeksi pientä versiota, josta yhä saisi selvää.
Silloin pitää valita kuva, josta vielä pystyy näkemään että kuka se
siellä kirjoittaa."
skrubu: "Olen joskus pyrkinyt siihen, että kaikkialla olisi sama
kuva, mutta en ole sitä saanut aikaiseksi (en vaan jaksa)"
priio: "Käytössä muutama eri kuva, joita ripottelen eri
palveluihin vähän virallisuusasteen mukaan. Aina oma kuva, mutta
joissain yhteyksissä tarkoituksella vähän huonommin tunnistettava.
-- Välillä tulee mietittyä kuvan vaihtoa, mutta koska kuva on
@tts:n sanoin vähän kuin
puumerkki, sitä ei viitsisi ihan hetken mielijohteesta mennä
muuttelemaan."
marikoo: "Minulla on eri profiilikuvia eri paikoissa, mutta
lähes aina tunnistettava kasvokuva." -- "esim. Jaikussa koen, että
täällä on hyvä olla suhteellisen asiallinen ilme, eli jos vaikka
kirjoittaa vakavammasta aiheesta, niin en halua, että vieressä on
profiilikuvani, jossa olen tikahtumassa nauruun. Ja täällä myös
haluan pitää kuvani samana, koska kuvan kautta hahmottaa henkilöt
nopeimmin ja kuvan vaihtaminen vaatisi muilta pienen opettelun (eli
siis puumerkki, kuten täällä jo kirjoiteltiin)."
suviko: "Siinä isoimmassa yhteisöklusterissa (Irc-Galleria,
Jaiku, FB) on sama kuva, joka on todella vanha, mutta harvinaisesti
sellainen josta tykkään" -- "Foorumeiden kultakaudella vaihdoin
avataria ja sigua aika usein (kuukauden välein) kullakin
foorumilla. Tuolloin kuvat oli logomaisempia ja symboleja eikä
yleensä naamakuvia. Naaman esittäminen avatarkuvassa tuli muotiin
ehkä kunnolla vasta näiden reaalimaailman verkostojen rakentelussa
verkkopalveluihin?"
sunaitis: "Minulla on kaksi nettipersoonaa, Sun äitis ja Irmeli
(edellinen on vielä toistaiseksi se aktiivisempi nettieläjä).
Sitten on Jaikun kaltaisia sekasikiöitä, joilla on Sun äitis nimi,
mutta Irmelin kasvot. "
samikki: "En kauheesti pidä omakuvistani niin joskus käytän sit
muitakin kuvia."
henrikanttonen: "Pääasiassa käytän samaa kuvaa, mutta siihen
tietysti vaikuttaa konteksti ja tekniset rajoitukset. Minulla on
kolme erilaista profiilikuvaa. Täällä on tuo hyvin pieni kuva, joka
toimii paikoissa joissa saa olla vain hyvin pienikokoisia kuvia. --
Toinen yleisesti käyttämäni profiilikuva on Radio Koskisuomi-logo,
jota käytin aika kun oli Koskisuomi-asioista kyse. -- Kolmas kuva
mitä käytän paikoissa joihin haluan oikean naamani laittaa on
Suvikon ottama ja yksi niistä harvoista kuvista joissa olen edes
jollain tasolla siedettävän näköinen. Jostain syystä ulkonäköni ja
olemukseni ei häiritse minua liikkuvassa kuvassa, mutta valokuvissa
näytän aina itselleni sietämättömältä."
saukkis: "Täällä minulla on jostain syystä Vasja-koirani kuva.
Koiraa ei enää ole, mutta kuvaa en ole saanut vaihdettua. Yleensä
käytän jotain samaa, tunnistettavaa kuvaa kaikkialla, mutta tässä
asiaa ajatellessani huomaan Naamakirjassa olevan profiilikuvani
olevan Vespani rekkari. Pitäskö vaihtaa?"
@Tuija, onpa nämä gallupit
nykyään hektisiä keskellä kesää :) Vasta tulin mökiltä perattuani
10 joenpoikasta lannoiterehevöityneistä kivistä, päivä kortetta,
heinää ja mutaa rannalle - ja gallup oli jo kiinni. Kahvitauolla
vilkaisin että gallup on meneillään. Jos ei perkausta tee,
joenpoikanen umpeutuu, vedenjuoksu vähenee entisestään etc.
Vastaan kuitenkin myöhässä:
Millä perusteella olet valinnut profiilikuvasi kuhunkin verkon
yhteisölliseen palveluun?
Julkisissa palveluissa käytän yleensä samaa kuvaa Sao Tomelta
eli omaa naamaa, vaikkei kuvausympäristöä huomaa. Haluaisin käyttää
hienoa kuvaa purkautuvan Etnan edustalla, mutta minikuvissa se
menee puuroksi.
Lähtökohtaisesti kuvanvalintaani ohjaa julkinen palvelu / muut.
Toisenlaisissa palveluissa käytän itseluotuja ikoneita, usein
fotorealismia miksaten, palvelun yleistunnelmaan sopivaisena.
Varhaisvaiheessa nykynettiä ikonin kanssa sai ählätä
pikselitasolla, toisaalta jo pitkään on voinut paiskata kuvan joka
vain skaalataan.
Käytätkö kaikkialla samaa kuvaa, valitsetko kuvan joka kerralla
huolella ja ajatuksella kontekstin mukaan, vai jotain siltä väliltä
(kuvaile).
Julkisissa palveluissa samaa omaa naamaa / kuvaa ja nimellä.
Jaiku-ikonini löytyy mm. FB:sta, Ningistä ja kotisivulta. Voisi sen
joskus vaihtaakin.
Miten palvelun tyyppi vaikuttaa kuvan valintaan?
Keskeisesti, kuten yllä totesin. Julkiseen palveluun
tunnistettava naama, kaikkiin palveluihin sama, koskaan et voi
tietää kuka etsii sinua FB:ssa. Sitten kun retkeillään ja
ulkoillaan, niin tilanteesta ja palvelun / kannun kontekstista
riippuen. Yleensä en kuitenkaan käytä valmisikoneja tai rippaa
jotain kivaa logoa netistä tjs. vaan suunnittelen ja teen itse.
@teroheiskanen on
hyvin oikeassa tuossa tunnistettavuudessa.Niinikään @priion idea tunnistettavuusasteesta /
"vapaa-ajasta" on mainio lähestymistapa. Toisaalta on myös
erilaisia retkeilyyn ja ulkoiluun liittyviä nettiympäristöjä,
joissa valtaosa ei välitä ensisijaisesti laittaa omaa
naamaansa.
Eri kuvia fiiliksen ja tarpeen mukaan. Harrastan valokuvausta
niin niitä kyllä järjestyy lisää tarvittaessa. Minulla oli vielä
hiljattain sellainen Simpsons-hahmon näköinen kuva täällä, mutta
vaihdoin tässä hiljattain tunnistettavaan kasvokuvaan. Avatarit on
tosiaan mainio toisten nickien tunnistamiskeino, ettei niitä viitsi
koko ajan olla vaihtelemassa.
Mullakin on kuvan yhtäläisyydessä todellisuuden kanssa vaihtelua
eri palveluissa - riippuen siitä miten vakuuttava haluan olla
siellä. Tosin olen kirjoitellut hyvinkin vakavia sen
Simpsons-sutturan kuvalla.
Tässä vielä myöhäisempi vastaus, ollaan vasta tultu
pikavisiitille kotiin, enkä ehtinyt kuin satunnaisesti lukea
mobiilijaikua. Siskon lapset osaavat melko hyvin ohjelmoida tädin
ajan.
Minulla on tähän mennessä vain pari kolme kuvaa: jaiku, FB ja
Flickr. Kaikissa kasvot, joista ainakin tutut tunnistavat. Olen
vasta äskettäin oppiut pienentämään kuvia, joten Flickerissä on
sellainen kuva, joka oli valmiiksi pieni. Vähän minua häiritsee,
että kuvassa on villapipo päässä, tuntuisi siltä, että kuvan
pitäisi olla neutraali, tai sitten vaihtua vuodenaikojen mukaan,
kuten joku täällä sanoi.
Minusta kuvien vaihtuminen ainakin täällä jaikussa on hieman
häiritsevää. Kuvasta on tullut tunniste, ja kun se vaihtuu, menee
hetki, ennen kuin yhdistää kuvan "ääneen". Pidän kasvokuvista,
mutta @haloefekti n vanha
Simpsons-kuvan kaltainen kuva olisi kyllä kiva.
Vielä tunnistamisesta. Taustakuva toimii myös minusta
tunnisteena, erityisesti niiden kohdalla, joiden jaikualoituksia
tulee usein luettua. Taustakuvan vaihtuminen häiritsee tosin
vähemmän. Aina niitä tulee ihailtua.
Eri kuvia on käytössä (ehkä maks viisi erilaista, jos
irssigalleriaa ei lasketa), mutta tämä jaikussakin möllöttävä kuva
kyllä aika monessa paikassa. Kuvaksi päätyy yleensä joku silmää
miellyttävä naamakuva, joka sattuu kulloinkin olemaan sopivasti
käsillä. Tähän taas vaikuttaa esim. se, olenko omalla vai
duunikoneella.
Toistaiseksi kaikissa taitaa näkyä kuitenkin naama, jos
oletusavatar vain on korvattu jollakin muulla. Tunnistettavuudelle
siis peukku, jos noista postimerkkiä pienemmistä nyt mitään tolkkua
saa.
Mulla on muutama yleiskuva joita oon webbiin viljellyt
(suurimmaksi osaksi tämä sama, mutta löytyy variaatiota jos en oo
löytäny tätä). Pitää olla helposti käden ulottuvilla ja jotakuinkin
esittävä.
@ubiq gallupin ei tarvitse
olla kiinni, yhteenveto oli väliaikatilannekatsaus :) - hieno
"saalis" aivoituksia noin yhden päivän aikana syvimpään sydänkesän
aikaan muuten. Jaiku on The Paikka tavata ihmisiä :) -- @haloefekti, @armi, @jahapaula, @matnel - kiitos.
Muille: saa siis vastata edelleen ketjun aloituskysymyksiin
ja/tai heittää oma kommentti
Sula pinta - blogiin
Täällä on tullut varsin hyvin jo vastauksia jotka kattavat omat
näkemykseni. Lyhyesti: pyrin siihen, että profiilikuvasta tunnistaa
ainakin jollain tavalla, ja että profiilikuva samassa palvelussa ei
vaihdu -> edelläkin mainittu
tunnistamis-/hahmottamisaspekti.
Minulla on muutama kuva joita käytän, yleisimmin käytän tätä
Jaikua varten tekemääni. LinkedInissä on vähän "asiallisempi" kuva
ja jossain muissa sosmed-palveluissa edelleen vanhempi kuva.
Facebookiin saa ison kuvan joten siellä on sellainen kuva josta
minut tunnistaa hyvin. Itseäni ärsyttää jos FB-kuvasta ei tunnista,
etenkin jos yrittää keksiä frendittymispyynnön yhteydessä että
"mistähän mä tämänkin tyypin tunnen".
Tämä on niin mielenkiintoinen galluppi, että pitää päästä
ehdottomasti vastaamaan, vaikka mitään uutta sanottavaa ei enää
olekaan - pajatso on tässä kommenttiketjussa jo niin moneen
otteeseen jo tyhjennetty... ;)
Siispä: Muutamia (3-5) eri kuvia on käytössä, mutta niissä
kaikissa on sama teema "vehnis ja minä, minä ja vehnis"... Se, että
kuvissa on myös koira, johtuu yksinkertaisesti siitä, että minusta
ei ole juuri kahden viimeisimmän vuoden aikana otettu sellaista
kuvaa, jossa olisin ilman koiraani... Eli profiilikuvassani on aina
vaalea karvanaama, vaikka oma hiusten väri ja pituus aina välillä
muuttuukin. Tunnistettavuus siis ennen kaikkea!!! ;)
Kaikissa palveluissa, kontekstista riippumatta, käytän saman
tyylistä profiilikuvaa. Jos on niin epämääräinen palvelu, että en
tohtisi omaa naamaa profiiliin laittaa, jätän mieluiten kokonaan
kirjautumatta. Poikkeuksena tietty nämä 3D-maailmat, jossa
kätkeydytään avattaren habituksen taakse. Niissä suosin
ehdottomasti ihmishahmoa, joka edes hyvällä mielikuvituksella
hivenen muistuttaa minua.
Minulla on käytössä erilaisia kuvia, enkä oikein osaa vastata
siihen, miksi ne olen valinnut. Jotkut ovat mielijohteesta
tekaistuja kuten Flickrissä. Jos kuva ei saa olla Librarythingin
tai Galtsun tapaan suurehko, vaikutan esiintyvän eiesittävällä
kuvalla
Västäräkki -teemaa olen käyttänyt erilaisin kuvin, jotka olen
yleensä kierrättänyt netistä koska omassa kamerassa ei riitä
optiikka kuvaamaan tuota niin kovin sukkelaa lintua
Se tietty vaikuttaa, että toiminko jossain palvelussa
kokonaisena persoonana (kuten vaikka Jaikussa) vai onko yhteisössä
käsiteltävä/käsittelemäni aihe hyvin rajattu
Naamakuvia en jaksa laittaa. Jos käytän tunnistettavaa kuvaa,
siinä on näkyvillä muutakin minusta kuin pärstävärkki ja tämähän ei
pikkukuvissa ole oikeastaan mahdollista. Sori flood, mobijaikun
rajoitus :/
Tykkäisin kuvista, joissa olisi aktiivista tekemistä. Tää on
sukupuolipolitiikkaakin, tajutonta miten paljon ihan
sivistyneilläkin naisilla on jotain kaukaisuuteen tuijottelua,
viekoittelevaa kameraan katsomista tai selkeitä poseerausasentoja
FB-profiileissaan.
Tykkään epäsymmetrisyydestä, väreistä ja siitä, että oma
profiilikuva hyppää helposti silmään. Tunnistettavuus on myös
tärkeää. FB:ssa mulla on kuva, jossa polvillani maassa kirjoitan
seinällä olevaan jättipaperiin. Tykkään kuvasta kyllä kovasti,
mutta olisipa silti kiva, jos olisin kuvanottopäivänä kammannut
hiuksia vähän enemmän :P. FB:n profiilikuvaa käytän myös
pikaviestimissä kuvakkeena. Lastissa, Flickrissa ja Jaikussa käytän
tätä samaa keltaista kuvaa.
Kuvan valintaan vaikuttavat tekijät ovat lähinnä toivottu
anonymiteetin aste ja kuvakoon sallima yksityiskohtien määrä.
@Qtea: "Tää on
sukupuolipolitiikkaakin, tajutonta miten paljon ihan
sivistyneilläkin naisilla on jotain kaukaisuuteen tuijottelua,
viekoittelevaa kameraan katsomista tai selkeitä poseerausasentoja
FB-profiileissaan." Joo, toki - miehet voi katsoa mihin
suuntaan vain kameraan nähden ja poseerata ihan miten huvittaa
ilman, että joku kommentoija pelaa "miehinen katse" -kortin á la
Laura Mulvey. :)
Mä olen miettinyt, miksi ylipäätään pitäisi olla
tunnistettavissa. En ole poliitikko, en muutoinkaan tarvitse ääniä,
enkä halua tulla noteeratuksi kadulla. Jotka tuntevat minut,
tuntevat minut. Uteliaat voivat sopia kahvilatreffit nähdäkseen
naamani. Jos kerran kuva on puumerkki, jokin graafinen juttu
toimisi paljon paremmin kuin valokuva. Ja olen vieläkin riemastunut
siitä, että kävin aikanani miehestä, eli että sukupuoli ei ollut
päällimmäinen tunniste vaan ihmiset saivat tulkita miten
halusivat.
Olen valinnut irrationaalisilla ja mystisillä kriteereillä
parhaan niistä kuvista jotka ovat sattuneet kovalevyltä löytymään
sillä hetkellä kun olen viitsinyt kutakin profiilia täydentää
kuvalla. Eli siis lähes sattumanvarainen kuva.
Mun oma valinta perustuu ihan vaan käytännöllisyyteen. Mulla on
kovalevyllä joku 2-3 kuvaa jotka on nimellä "avatar" ja jos/kun
pitää jonnee rekisteröityä niin hakee vaan finderilla ne koneelta
ja valitsee jonkun niistä. Jokainen niistä on kyl meikäläisen
naamakuva. Valittu kai siks kun ne on ollut aikoinaan cool. Kaikki
siis melko vanhoja kuvia.
42 comments so far
Millä perusteella olet valinnut profiilikuvasi kuhunkin verkon yhteisölliseen palveluun?
Käytätkö kaikkialla samaa kuvaa, valitsetko kuvan joka kerralla huolella ja ajatuksella kontekstin mukaan, vai jotain siltä väliltä (kuvaile).
Miten palvelun tyyppi vaikuttaa kuvan valintaan?
(Ks. Sula Pinta - blogissa entry profiilikuvista)
1 month, 2 weeks ago by Tuija.
Niin ettei mua niistä tunnista. On silmä, kenkiä, maahan heittynyt profiilivarjo. Käytän eri kuvia vaihtelun vuoksi, konteksti ei vaikuta vaan saatavuus. Joskus joudun ottamaan kännykameralla uuden kuvan, ja osa niistä on todella huonoja.
1 month, 2 weeks ago by nieminensundell.
Yksi kuva joka paikassa. Ei ole ollut aikaa tai viitseliäisyyttä hankkia vaihtoehtoisia kuvia.
Yksi kuva lisää tunnistettavuutta, mikä on tärkeää tämän päivän palveluissa joissa on paljon kontakteja. Käyttäjälle on aina kognitiivinen rasite muistaa kuvien ja identiteettien yhteyksiä, mikä tarkoittaa sitä, että jos samalla identiteetillä on useampi kuva tai kuva vaihtuu niin muiden on vaikeampi yhdistää kuvaa ja identiteettiä. Vaikeammaksi tämä pohdiskelu menee silloin, jos tarkoituksella halutaan pitää useita identiteettejä eri palveluissa niin onko silloin syytä muiden pystyäkään yhdistämään useaa kuvaa samaan identiteettiin?
1 month, 2 weeks ago by teroheiskanen.
Ai niin, onhan mulla kaksi ihan oikeaa kuvaa sellaisissa ammatillisissa verkostoissa, joissa en itsekään juuri käy. Mutta koska nimi on sama melkein kaikkialla, en usko kuvien vaihtelun haittaavan.
1 month, 2 weeks ago by nieminensundell.
Jotenkin itseäni miellyttävä kuva: eli tavallaan aika sattumaa.
Olen joskus pyrkinyt siihen, että kaikkialla olisi sama kuva, mutta en ole sitä saanut aikaiseksi (en vaan jaksa). Suurimassa osassa on sama kuin täällä, mutta ei kaikissa.
Kuvan valintaan ei minulla vaikuta palvelun tyyppi tai konteksti jossa kuvaa näytetään. Paitsi... olen miettinyt Jaiku-kuvan vaihtamista toiseksi. Se ei kuitenkaan ole niinkään kontekstisidonnainen kuin visuaalinen ajatus joka perustuu Jaikun taittoon.
1 month, 2 weeks ago by skrubu.
Periaatteessa yksi kuva kaikkialla, mutta vaihtumisen jälkeen jonnekin päivittyy hitaammin.
Koska toisten profiilikuvat ovat tärkeä hahmottamisen apuväline, on tullut tovi mietittyä kuvaa/kuvia. Ei kannata vaihtaa kovin usein tai ainakaan muuttaa kovin erilaiseksi. Paitsi jos on isohko ristiriita oman olemuksen ja kuvan välillä eli kovin vanhaa kuvaa on vaikea käyttää.
Eikä se ihan rumakaan saisi olla. Vaikka toisaalta mitään kokonaispersoonan syvämerkityksiä ei minikokoisesta profiilikuvasta kannata kaivelle – itsestä tai muista. Käytännössä kuvan ottamiseen, rajaamiseen, muokkaamiseen menee muutama minuutti. Talletan profiilikuviksi sopivat tiettyyn kansioon, sieltä vikkelästi etsitty.
Koska pidän itse sellaisista profiilikuvista, joiden perusteella ainakin jotenkin voi toisen tunnistaa irl, käytän todellista kuvaa. Milloinkohan profiilikuvaan saa vakiona äänen. Hiiri kuvan päälle ja kuuluu pieni ääninäyte.
1 month, 2 weeks ago by annerongas.
Profiilikuvat on valittu ihan fiilispohjalta; mikä nyt milloinkin sattuu hyvältä tuntumaan. Parasta tietysti olisi, jos kuva ei ole ihan peruspassikuva, vaan että siinä olisi jotain persoonallisuutta. En sitten tiedä kuinka hyvin tämä toteutuu. :-)
Kuvissa ei ole mitään perusperiaatetta, niin kuin että kaikissa paikoissa olisi sama kuva, vaan yhdessä paikassa voi olla yksi ja toisessa toinen ilman sen suurempaa filosofiaa kuvan taustalla. Palvelun tyyppi ei vaikuta muuten kuin sen verran, että kaikista kuvista ei saa väkerrettyä tarpeeksi pientä versiota, josta yhä saisi selvää. Silloin pitää valita kuva, josta vielä pystyy näkemään että kuka se siellä kirjoittaa.
1 month, 2 weeks ago by marjut.
Yksi ja sama kuva kaikkialla, nopeasti räpsäisty Photo Booth -kuva. Olennainen välittyy.
1 month, 2 weeks ago by hlehto.
Mielenkiintoinen kysymys tämäkin, mm. siksi että kuva toimii suht uniikkina tunnisteena. Ei ihan samassa mitassa kuin nimi(merkki) mutta palvelusta riippuen jopa näppärämpänä - paitsi silloin jos ei näe. Tästä on moni jo maininnutkin.
1 month, 2 weeks ago by tts.
Puumerkin paluu, tavallaan... Niin, tuo oma kuva: sattumalta valittu, ja käytän joka paikassa.
1 month, 2 weeks ago by tts.
Sama kuva kaikkialla, ja siinähän olen minä.
Tunnistettavuus toimii pelottavan hyvin IRL ("Hei, nimeni on Ja...-Joo tiedän kyllä, mä luen sun blogia").
Kuvan on ottanut ihan oikea valokuvaaja pyynnöstä.
Tuollaiset profiilikuvat, joista ei välttämättä tunnista henkilön kasvoja toimivat joillakin. Esimerkiksi @skrubu on kehittänyt yhden hienoimmista profiilikuvista joka tulee mieleen.
1 month, 2 weeks ago by jsaarikko.
Sama (tunnistettava) kuva joka paikassa.
1 month, 2 weeks ago by touqo.
Sama eikovinkaan tunnistettava kuva kaikkialla paitsi linkedinnissä jossa virallisemmanoloinen.
Tuo kuva tuli joskus valittua s60 mrktngman blogiin kun oli pakko joku kuva löytää. Sitä olen sitten muuallakin käyttänyt. Oli mukava kuva, uudenseelannin horisontti mukavasti vinossa ja aurinko paistoi.
1 month, 2 weeks ago by jounikjuntunen.
Sama eikovinkaan tunnistettava kuva kaikkialla paitsi linkedinnissä jossa virallisemmanoloinen.
Tuo kuva tuli joskus valittua s60 mrktngman blogiin kun oli pakko joku kuva löytää. Sitä olen sitten muuallakin käyttänyt. Oli mukava kuva, uudenseelannin horisontti mukavasti vinossa ja aurinko paistoi.
1 month, 2 weeks ago by jounikjuntunen.
Täällä minulla on jostain syystä Vasja-koirani kuva. Koiraa ei enää ole, mutta kuvaa en ole saanut vaihdettua. Yleensä käytän jotain samaa, tunnistettavaa kuvaa kaikkialla, mutta tässä asiaa ajatellessani huomaan Naamakirjassa olevan profiilikuvani olevan Vespani rekkari. Pitäskö vaihtaa?
1 month, 2 weeks ago by saukkis.
Käytössä muutama eri kuva, joita ripottelen eri palveluihin vähän virallisuusasteen mukaan. Aina oma kuva, mutta joissain yhteyksissä tarkoituksella vähän huonommin tunnistettava.
Jaikussa sattuu olemaan aika vanha kuva, joka rekisteröitymishetkellä oli helposti saatavilla. Silloin tuntui myös hyvältä, että silmät on piilossa (kaverin) lasien takana. Välillä tulee mietittyä kuvan vaihtoa, mutta koska kuva on @tts:n sanoin vähän kuin puumerkki, sitä ei viitsisi ihan hetken mielijohteesta mennä muuttelemaan.
1 month, 2 weeks ago by priio.
Musta tuntuu siltä, että aina on käytössä ne samat pari kuvaa. Niistä tunnistaa, jos mut tuntee, mutta jos ei niin ei. Toimii siis melkein missä vaan.
1 month, 2 weeks ago by matsu71.
Minulla on eri profiilikuvia eri paikoissa, mutta lähes aina tunnistettava kasvokuva.
Toisinaan palvelun tyyppi vaikuttaa: esim. Jaikussa koen, että täällä on hyvä olla suhteellisen asiallinen ilme, eli jos vaikka kirjoittaa vakavammasta aiheesta, niin en halua, että vieressä on profiilikuvani, jossa olen tikahtumassa nauruun. Ja täällä myös haluan pitää kuvani samana, koska kuvan kautta hahmottaa henkilöt nopeimmin ja kuvan vaihtaminen vaatisi muilta pienen opettelun (eli siis puumerkki, kuten täällä jo kirjoiteltiin).
Suurin osa profiilikuvistani on itse ottamiani (kuten tämä Jaikun naamani), osa muiden ja myös niin, että olen pyytänyt ottamaan kuvan nimenomaan blogia varten.
Facebookissa on mielestäni ihan hauskaa myös vaihdella profiilikuvaa vaikka vuodenaikojen mukaan: mansikoita ja sangriaa näin kesällä, syksyllä sitten varmaan kellastuvia lehtiä jne.
1 month, 2 weeks ago by MariKoo.
Siinä isoimmassa yhteisöklusterissa (Irc-Galleria, Jaiku, FB) on sama kuva, joka on todella vanha, mutta harvinaisesti sellainen josta tykkään. Joo, uudemman hyvän kuvan tarvitsisi. Last.fm:ssä on eri siksi että niiden speksit vaati pientä kuvaa ja sinne oli kätevää muokata Flickrin avatarkuvastani moinen. Flickrissä oli eri kuva kuin muissa ihan vain koska joskus huvitti vaihtaa.
Foorumeiden kultakaudella vaihdoin avataria ja sigua aika usein (kuukauden välein) kullakin foorumilla. Tuolloin kuvat oli logomaisempia ja symboleja eikä yleensä naamakuvia. Naaman esittäminen avatarkuvassa tuli muotiin ehkä kunnolla vasta näiden reaalimaailman verkostojen rakentelussa verkkopalveluihin?
Nimet ovat pysyvämpiä, toki. Ja edelleen on sellaisia nimiä ja identiteettejä joihin en halua tämän Suviko-identiteetin tuntevien törmäävän. Peleihin, deittailuun tai omituisempiin verkkoilmiöihin liittyviä tunnuksia ja nimiä. Ne nimet on satunnaisaivogeneroinnilla valittuja ja sittemmin jämähtäneitä ja sellaisten tunnusten kuvat sellaisia "tää oli tänään kiva".
1 month, 2 weeks ago by Suviko.
Minulla on kaksi nettipersoonaa, Sun äitis ja Irmeli (edellinen on vielä toistaiseksi se aktiivisempi nettieläjä). Sitten on Jaikun kaltaisia sekasikiöitä, joilla on Sun äitis nimi, mutta Irmelin kasvot. Sun äitis merkki on Valiolta vohkittu jo ennen kuin minulla oli blogia. Irmelin kuva on hätäiseen kännykällä räpsäisty, kun johonkin luottamusmieshommaan tarvittiin kuva ja samaa sitten olen tökkinyt sinne tänne.
1 month, 2 weeks ago by sunaitis.
Minulla profiilikuvaan ei liity kovin suuria syvällisyyksiä. Poimin kuvien joukosta sen joka sattui kivoimmalta näyttämään. En kauheesti pidä omakuvistani niin joskus käytän sit muitakin kuvia.
1 month, 2 weeks ago by samikki.
Pääasiassa käytän samaa kuvaa, mutta siihen tietysti vaikuttaa konteksti ja tekniset rajoitukset.
Minulla on kolme erilaista profiilikuvaa. Täällä on tuo hyvin pieni kuva, joka toimii paikoissa joissa saa olla vain hyvin pienikokoisia kuvia. Se on oikeasti animoitu gif, jossa tikku-ukko hakkaa päätänsä näppäimistöön, mutta ikävä kyllä se ei liiku täällä.
Toinen yleisesti käyttämäni profiilikuva on Radio Koskisuomi-logo, jota käytin aika kun oli Koskisuomi-asioista kyse.
Kolmas kuva mitä käytän paikoissa joihin haluan oikean naamani laittaa on Suvikon ottama ja yksi niistä harvoista kuvista joissa olen edes jollain tasolla siedettävän näköinen. Jostain syystä ulkonäköni ja olemukseni ei häiritse minua liikkuvassa kuvassa, mutta valokuvissa näytän aina itselleni sietämättömältä.
1 month, 2 weeks ago by henrikanttonen.
@kaikki kiitos vastauksistanne, sain lisää näkökulmia aiheeseen! Alla vielä ryhmiteltynä SAMA KUVA / ERI KUVIA - jengit:
SAMA KUVA KAIKKIALLA
teroheiskanen: "Yksi kuva lisää tunnistettavuutta, mikä on tärkeää tämän päivän palveluissa joissa on paljon kontakteja. Käyttäjälle on aina kognitiivinen rasite muistaa kuvien ja identiteettien yhteyksiä, mikä tarkoittaa sitä, että jos samalla identiteetillä on useampi kuva tai kuva vaihtuu niin muiden on vaikeampi yhdistää kuvaa ja identiteettiä."
annerongas: "Periaatteessa yksi kuva kaikkialla, mutta vaihtumisen jälkeen jonnekin päivittyy hitaammin. Koska toisten profiilikuvat ovat tärkeä hahmottamisen apuväline, on tullut tovi mietittyä kuvaa/kuvia. Ei kannata vaihtaa kovin usein tai ainakaan muuttaa kovin erilaiseksi."
hlehto: "Yksi ja sama kuva kaikkialla, nopeasti räpsäisty Photo Booth -kuva. Olennainen välittyy"
tts: " -- kuva toimii suht uniikkina tunnisteena. Ei ihan samassa mitassa kuin nimi(merkki) mutta palvelusta riippuen jopa näppärämpänä - paitsi silloin jos ei näe. Tästä on moni jo maininnutkin" -- "Puumerkin paluu, tavallaan... Niin, tuo oma kuva: sattumalta valittu, ja käytän joka paikassa."
jsaarikko: "Sama kuva kaikkialla, ja siinähän olen minä. Tunnistettavuus toimii pelottavan hyvin IRL ("Hei, nimeni on Ja...-Joo tiedän kyllä, mä luen sun blogia")."
touqo: "Sama (tunnistettava) kuva joka paikassa."
jounikjuntunen: "Sama eikovinkaan tunnistettava kuva kaikkialla paitsi linkedinnissä jossa virallisemmanoloinen."
matsu71: "Musta tuntuu siltä, että aina on käytössä ne samat pari kuvaa. Niistä tunnistaa, jos mut tuntee, mutta jos ei niin ei."
USEAMPIA ERI KUVIA
nieminensundell: "Niin ettei mua niistä tunnista. On silmä, kenkiä, maahan heittynyt profiilivarjo. Käytän eri kuvia vaihtelun vuoksi -- "
marjut: "-- yhdessä paikassa voi olla yksi ja toisessa toinen ilman sen suurempaa filosofiaa kuvan taustalla. Palvelun tyyppi ei vaikuta muuten kuin sen verran, että kaikista kuvista ei saa väkerrettyä tarpeeksi pientä versiota, josta yhä saisi selvää. Silloin pitää valita kuva, josta vielä pystyy näkemään että kuka se siellä kirjoittaa."
skrubu: "Olen joskus pyrkinyt siihen, että kaikkialla olisi sama kuva, mutta en ole sitä saanut aikaiseksi (en vaan jaksa)"
priio: "Käytössä muutama eri kuva, joita ripottelen eri palveluihin vähän virallisuusasteen mukaan. Aina oma kuva, mutta joissain yhteyksissä tarkoituksella vähän huonommin tunnistettava. -- Välillä tulee mietittyä kuvan vaihtoa, mutta koska kuva on @tts:n sanoin vähän kuin puumerkki, sitä ei viitsisi ihan hetken mielijohteesta mennä muuttelemaan."
marikoo: "Minulla on eri profiilikuvia eri paikoissa, mutta lähes aina tunnistettava kasvokuva." -- "esim. Jaikussa koen, että täällä on hyvä olla suhteellisen asiallinen ilme, eli jos vaikka kirjoittaa vakavammasta aiheesta, niin en halua, että vieressä on profiilikuvani, jossa olen tikahtumassa nauruun. Ja täällä myös haluan pitää kuvani samana, koska kuvan kautta hahmottaa henkilöt nopeimmin ja kuvan vaihtaminen vaatisi muilta pienen opettelun (eli siis puumerkki, kuten täällä jo kirjoiteltiin)."
suviko: "Siinä isoimmassa yhteisöklusterissa (Irc-Galleria, Jaiku, FB) on sama kuva, joka on todella vanha, mutta harvinaisesti sellainen josta tykkään" -- "Foorumeiden kultakaudella vaihdoin avataria ja sigua aika usein (kuukauden välein) kullakin foorumilla. Tuolloin kuvat oli logomaisempia ja symboleja eikä yleensä naamakuvia. Naaman esittäminen avatarkuvassa tuli muotiin ehkä kunnolla vasta näiden reaalimaailman verkostojen rakentelussa verkkopalveluihin?"
sunaitis: "Minulla on kaksi nettipersoonaa, Sun äitis ja Irmeli (edellinen on vielä toistaiseksi se aktiivisempi nettieläjä). Sitten on Jaikun kaltaisia sekasikiöitä, joilla on Sun äitis nimi, mutta Irmelin kasvot. "
samikki: "En kauheesti pidä omakuvistani niin joskus käytän sit muitakin kuvia."
henrikanttonen: "Pääasiassa käytän samaa kuvaa, mutta siihen tietysti vaikuttaa konteksti ja tekniset rajoitukset. Minulla on kolme erilaista profiilikuvaa. Täällä on tuo hyvin pieni kuva, joka toimii paikoissa joissa saa olla vain hyvin pienikokoisia kuvia. -- Toinen yleisesti käyttämäni profiilikuva on Radio Koskisuomi-logo, jota käytin aika kun oli Koskisuomi-asioista kyse. -- Kolmas kuva mitä käytän paikoissa joihin haluan oikean naamani laittaa on Suvikon ottama ja yksi niistä harvoista kuvista joissa olen edes jollain tasolla siedettävän näköinen. Jostain syystä ulkonäköni ja olemukseni ei häiritse minua liikkuvassa kuvassa, mutta valokuvissa näytän aina itselleni sietämättömältä."
saukkis: "Täällä minulla on jostain syystä Vasja-koirani kuva. Koiraa ei enää ole, mutta kuvaa en ole saanut vaihdettua. Yleensä käytän jotain samaa, tunnistettavaa kuvaa kaikkialla, mutta tässä asiaa ajatellessani huomaan Naamakirjassa olevan profiilikuvani olevan Vespani rekkari. Pitäskö vaihtaa?"
1 month, 2 weeks ago by Tuija.
@Tuija, onpa nämä gallupit nykyään hektisiä keskellä kesää :) Vasta tulin mökiltä perattuani 10 joenpoikasta lannoiterehevöityneistä kivistä, päivä kortetta, heinää ja mutaa rannalle - ja gallup oli jo kiinni. Kahvitauolla vilkaisin että gallup on meneillään. Jos ei perkausta tee, joenpoikanen umpeutuu, vedenjuoksu vähenee entisestään etc.
Vastaan kuitenkin myöhässä:
Julkisissa palveluissa käytän yleensä samaa kuvaa Sao Tomelta eli omaa naamaa, vaikkei kuvausympäristöä huomaa. Haluaisin käyttää hienoa kuvaa purkautuvan Etnan edustalla, mutta minikuvissa se menee puuroksi.
Lähtökohtaisesti kuvanvalintaani ohjaa julkinen palvelu / muut. Toisenlaisissa palveluissa käytän itseluotuja ikoneita, usein fotorealismia miksaten, palvelun yleistunnelmaan sopivaisena. Varhaisvaiheessa nykynettiä ikonin kanssa sai ählätä pikselitasolla, toisaalta jo pitkään on voinut paiskata kuvan joka vain skaalataan.
Julkisissa palveluissa samaa omaa naamaa / kuvaa ja nimellä. Jaiku-ikonini löytyy mm. FB:sta, Ningistä ja kotisivulta. Voisi sen joskus vaihtaakin.
Keskeisesti, kuten yllä totesin. Julkiseen palveluun tunnistettava naama, kaikkiin palveluihin sama, koskaan et voi tietää kuka etsii sinua FB:ssa. Sitten kun retkeillään ja ulkoillaan, niin tilanteesta ja palvelun / kannun kontekstista riippuen. Yleensä en kuitenkaan käytä valmisikoneja tai rippaa jotain kivaa logoa netistä tjs. vaan suunnittelen ja teen itse.
@teroheiskanen on hyvin oikeassa tuossa tunnistettavuudessa.Niinikään @priion idea tunnistettavuusasteesta / "vapaa-ajasta" on mainio lähestymistapa. Toisaalta on myös erilaisia retkeilyyn ja ulkoiluun liittyviä nettiympäristöjä, joissa valtaosa ei välitä ensisijaisesti laittaa omaa naamaansa.
1 month, 2 weeks ago by ubiq.
Minäkin vastaan myöhässä...
Eri kuvia fiiliksen ja tarpeen mukaan. Harrastan valokuvausta niin niitä kyllä järjestyy lisää tarvittaessa. Minulla oli vielä hiljattain sellainen Simpsons-hahmon näköinen kuva täällä, mutta vaihdoin tässä hiljattain tunnistettavaan kasvokuvaan. Avatarit on tosiaan mainio toisten nickien tunnistamiskeino, ettei niitä viitsi koko ajan olla vaihtelemassa.
Mullakin on kuvan yhtäläisyydessä todellisuuden kanssa vaihtelua eri palveluissa - riippuen siitä miten vakuuttava haluan olla siellä. Tosin olen kirjoitellut hyvinkin vakavia sen Simpsons-sutturan kuvalla.
1 month, 2 weeks ago by haloefekti.
Tässä vielä myöhäisempi vastaus, ollaan vasta tultu pikavisiitille kotiin, enkä ehtinyt kuin satunnaisesti lukea mobiilijaikua. Siskon lapset osaavat melko hyvin ohjelmoida tädin ajan.
Minulla on tähän mennessä vain pari kolme kuvaa: jaiku, FB ja Flickr. Kaikissa kasvot, joista ainakin tutut tunnistavat. Olen vasta äskettäin oppiut pienentämään kuvia, joten Flickerissä on sellainen kuva, joka oli valmiiksi pieni. Vähän minua häiritsee, että kuvassa on villapipo päässä, tuntuisi siltä, että kuvan pitäisi olla neutraali, tai sitten vaihtua vuodenaikojen mukaan, kuten joku täällä sanoi.
Minusta kuvien vaihtuminen ainakin täällä jaikussa on hieman häiritsevää. Kuvasta on tullut tunniste, ja kun se vaihtuu, menee hetki, ennen kuin yhdistää kuvan "ääneen". Pidän kasvokuvista, mutta @haloefekti n vanha Simpsons-kuvan kaltainen kuva olisi kyllä kiva.
1 month, 2 weeks ago by Armi.
Vielä tunnistamisesta. Taustakuva toimii myös minusta tunnisteena, erityisesti niiden kohdalla, joiden jaikualoituksia tulee usein luettua. Taustakuvan vaihtuminen häiritsee tosin vähemmän. Aina niitä tulee ihailtua.
1 month, 2 weeks ago by Armi.
Vielä myöhässä mukaan ;)
Eri kuvia on käytössä (ehkä maks viisi erilaista, jos irssigalleriaa ei lasketa), mutta tämä jaikussakin möllöttävä kuva kyllä aika monessa paikassa. Kuvaksi päätyy yleensä joku silmää miellyttävä naamakuva, joka sattuu kulloinkin olemaan sopivasti käsillä. Tähän taas vaikuttaa esim. se, olenko omalla vai duunikoneella.
Toistaiseksi kaikissa taitaa näkyä kuitenkin naama, jos oletusavatar vain on korvattu jollakin muulla. Tunnistettavuudelle siis peukku, jos noista postimerkkiä pienemmistä nyt mitään tolkkua saa.
1 month, 2 weeks ago by jahapaula.
Mulla on muutama yleiskuva joita oon webbiin viljellyt (suurimmaksi osaksi tämä sama, mutta löytyy variaatiota jos en oo löytäny tätä). Pitää olla helposti käden ulottuvilla ja jotakuinkin esittävä.
1 month, 2 weeks ago by matnel.
@ubiq gallupin ei tarvitse olla kiinni, yhteenveto oli väliaikatilannekatsaus :) - hieno "saalis" aivoituksia noin yhden päivän aikana syvimpään sydänkesän aikaan muuten. Jaiku on The Paikka tavata ihmisiä :) -- @haloefekti, @armi, @jahapaula, @matnel - kiitos.
Muille: saa siis vastata edelleen ketjun aloituskysymyksiin ja/tai heittää oma kommentti Sula pinta - blogiin
1 month, 2 weeks ago by Tuija.
Täällä on tullut varsin hyvin jo vastauksia jotka kattavat omat näkemykseni. Lyhyesti: pyrin siihen, että profiilikuvasta tunnistaa ainakin jollain tavalla, ja että profiilikuva samassa palvelussa ei vaihdu -> edelläkin mainittu tunnistamis-/hahmottamisaspekti.
Minulla on muutama kuva joita käytän, yleisimmin käytän tätä Jaikua varten tekemääni. LinkedInissä on vähän "asiallisempi" kuva ja jossain muissa sosmed-palveluissa edelleen vanhempi kuva. Facebookiin saa ison kuvan joten siellä on sellainen kuva josta minut tunnistaa hyvin. Itseäni ärsyttää jos FB-kuvasta ei tunnista, etenkin jos yrittää keksiä frendittymispyynnön yhteydessä että "mistähän mä tämänkin tyypin tunnen".
1 month, 2 weeks ago by tulensrma.
Tämä on niin mielenkiintoinen galluppi, että pitää päästä ehdottomasti vastaamaan, vaikka mitään uutta sanottavaa ei enää olekaan - pajatso on tässä kommenttiketjussa jo niin moneen otteeseen jo tyhjennetty... ;)
Siispä: Muutamia (3-5) eri kuvia on käytössä, mutta niissä kaikissa on sama teema "vehnis ja minä, minä ja vehnis"... Se, että kuvissa on myös koira, johtuu yksinkertaisesti siitä, että minusta ei ole juuri kahden viimeisimmän vuoden aikana otettu sellaista kuvaa, jossa olisin ilman koiraani... Eli profiilikuvassani on aina vaalea karvanaama, vaikka oma hiusten väri ja pituus aina välillä muuttuukin. Tunnistettavuus siis ennen kaikkea!!! ;)
Kaikissa palveluissa, kontekstista riippumatta, käytän saman tyylistä profiilikuvaa. Jos on niin epämääräinen palvelu, että en tohtisi omaa naamaa profiiliin laittaa, jätän mieluiten kokonaan kirjautumatta. Poikkeuksena tietty nämä 3D-maailmat, jossa kätkeydytään avattaren habituksen taakse. Niissä suosin ehdottomasti ihmishahmoa, joka edes hyvällä mielikuvituksella hivenen muistuttaa minua.
1 month, 2 weeks ago by Memma.
Minulla on käytössä erilaisia kuvia, enkä oikein osaa vastata siihen, miksi ne olen valinnut. Jotkut ovat mielijohteesta tekaistuja kuten Flickrissä. Jos kuva ei saa olla Librarythingin tai Galtsun tapaan suurehko, vaikutan esiintyvän eiesittävällä kuvalla
1 month, 2 weeks ago by mace.
Västäräkki -teemaa olen käyttänyt erilaisin kuvin, jotka olen yleensä kierrättänyt netistä koska omassa kamerassa ei riitä optiikka kuvaamaan tuota niin kovin sukkelaa lintua
1 month, 2 weeks ago by mace.
Se tietty vaikuttaa, että toiminko jossain palvelussa kokonaisena persoonana (kuten vaikka Jaikussa) vai onko yhteisössä käsiteltävä/käsittelemäni aihe hyvin rajattu
1 month, 2 weeks ago by mace.
Naamakuvia en jaksa laittaa. Jos käytän tunnistettavaa kuvaa, siinä on näkyvillä muutakin minusta kuin pärstävärkki ja tämähän ei pikkukuvissa ole oikeastaan mahdollista. Sori flood, mobijaikun rajoitus :/
1 month, 2 weeks ago by mace.
Tykkäisin kuvista, joissa olisi aktiivista tekemistä. Tää on sukupuolipolitiikkaakin, tajutonta miten paljon ihan sivistyneilläkin naisilla on jotain kaukaisuuteen tuijottelua, viekoittelevaa kameraan katsomista tai selkeitä poseerausasentoja FB-profiileissaan.
Tykkään epäsymmetrisyydestä, väreistä ja siitä, että oma profiilikuva hyppää helposti silmään. Tunnistettavuus on myös tärkeää. FB:ssa mulla on kuva, jossa polvillani maassa kirjoitan seinällä olevaan jättipaperiin. Tykkään kuvasta kyllä kovasti, mutta olisipa silti kiva, jos olisin kuvanottopäivänä kammannut hiuksia vähän enemmän :P. FB:n profiilikuvaa käytän myös pikaviestimissä kuvakkeena. Lastissa, Flickrissa ja Jaikussa käytän tätä samaa keltaista kuvaa.
Kuvan valintaan vaikuttavat tekijät ovat lähinnä toivottu anonymiteetin aste ja kuvakoon sallima yksityiskohtien määrä.
1 month, 2 weeks ago by Qtea.
@Qtea: "Tää on sukupuolipolitiikkaakin, tajutonta miten paljon ihan sivistyneilläkin naisilla on jotain kaukaisuuteen tuijottelua, viekoittelevaa kameraan katsomista tai selkeitä poseerausasentoja FB-profiileissaan." Joo, toki - miehet voi katsoa mihin suuntaan vain kameraan nähden ja poseerata ihan miten huvittaa ilman, että joku kommentoija pelaa "miehinen katse" -kortin á la Laura Mulvey. :)
1 month, 2 weeks ago by Suviko.
Mä olen miettinyt, miksi ylipäätään pitäisi olla tunnistettavissa. En ole poliitikko, en muutoinkaan tarvitse ääniä, enkä halua tulla noteeratuksi kadulla. Jotka tuntevat minut, tuntevat minut. Uteliaat voivat sopia kahvilatreffit nähdäkseen naamani. Jos kerran kuva on puumerkki, jokin graafinen juttu toimisi paljon paremmin kuin valokuva. Ja olen vieläkin riemastunut siitä, että kävin aikanani miehestä, eli että sukupuoli ei ollut päällimmäinen tunniste vaan ihmiset saivat tulkita miten halusivat.
1 month, 2 weeks ago by nieminensundell.
Olen valinnut irrationaalisilla ja mystisillä kriteereillä parhaan niistä kuvista jotka ovat sattuneet kovalevyltä löytymään sillä hetkellä kun olen viitsinyt kutakin profiilia täydentää kuvalla. Eli siis lähes sattumanvarainen kuva.
1 month, 2 weeks ago by gatestone.
Mun oma valinta perustuu ihan vaan käytännöllisyyteen. Mulla on kovalevyllä joku 2-3 kuvaa jotka on nimellä "avatar" ja jos/kun pitää jonnee rekisteröityä niin hakee vaan finderilla ne koneelta ja valitsee jonkun niistä. Jokainen niistä on kyl meikäläisen naamakuva. Valittu kai siks kun ne on ollut aikoinaan cool. Kaikki siis melko vanhoja kuvia.
1 month, 2 weeks ago by kungfiske.
Kuva valittu täysin sattumanvaraisesti. Eri palveluissa eri kuvat, tosin joissain oma logotyyppi/merkki. Muuten mennäään täysin fiiliksellä.
1 month, 2 weeks ago by samin.